torstai 5. tammikuuta 2012

Suklaahippu muffinssit

Lupailinkin jo muffinsseja pari päivää sitten. Vaikkei tänään vapaapäivä olekaan, syyhytti muffinssien teko niin kovin, että oli pakko käyttää aamupäivä niitä puuhastellessa. :) Koska joulun jäljiltä tosiaan oli suklaata (piparkakku murusilla), päätin käyttää sen tähän hommaan. Päätin myös hyödyntää pilalle menneen marenkini tähän. Marenki murusiksi vaan ja taikinan sekaan. Taikinan teossa vaan tuli ihan uusi ongelma eteen, mitä en ole vielä kohdannut ns. kuivakakkumassaa tehdessäni. Voi-sokerivaahtoon munia lisätessäni massa meni rakeiseksi. Eli joku sai massan juoksettumaan. Kananmunienkaan ei luulisi olleen liian kylmiä, kun ne huoneenlämmössä oli tovin ollut ennen leivontaa. Eipä annettu tämänkään häiritä, eteenpäin sano mummo lumessa. Jauhot ja maito sekaan, niin massa alkoi hieman tasoittua. Kokeilin vähän rivakammin sekoittaa massaa ja huomasinkin sen tasoittavan massaa entisestään. Otin siis vatkaimen kauniiseen käteen ja vatkasin jo valmiiksi sekoittamaani massaa tovin aikaa. Hyvä tuli. Ehkä vähän normaalia löysempi, mutta ajaa asiansa ihan hyvin. Rouhittu suklaa ja marenkimurut sekaan ja uusiin silikonisiin muffinssivuokiin. Ihan ne ei kohonnut paistaessa niin paljon kun oletin, mutta hyiä rakenteellisesti ja makukin on hyvä. Aika makea, mutta eihän se lie ketään haitaa!! :)

Päälle vispasin vielä kermaa, jota näköjään on kaapissa pari purkkia ja päiväys uhkaa mennä umpeen. Pitänee siis keksiä siitä vielä jotain!! Huh. Kerman sekaan kokeilin (tottakai) uutta mango-aprikoosi hyydykejauhetta. Antoi kivan hedelmäisen maun muuten niin suklaisiin ja makeisiin muffineihin. Päälle vähän punaista sokeria ja oranssit ruusut kuhunkin. Simppeliä, mutta kivan näköistä. 

Piti tietenkin käyttää tilaisuus vielä hyväkseen, kun muffinitaikinaa tuli tehtyä aika reilusti. Joten ei muuta kun uusi sydän reunavuoka käyttöön ja loppu massa siihen ja uuniin paistumaan. Sen taidan pakastaa tulevaisuutta varten. Jos tulee vaikka yllätysvieraita...epäilen kyllä, mutta silti! :D

Ja by the way, silikoniset muffinssivuoat toimi kuin unelma. Piti muotonsa, ei levinnyt niinkuin paperiset ja muffinssi irtosi vuoasta helposti. Hyvä ostos oli se! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti