torstai 30. elokuuta 2012

Kesän ainoa mökkireissu

Kerkesin jopa kerran tänä kesänä käydä mökillä!! Sattui vielä osumaan kohdalle ainakin yksi niistä kesän ainoista aurinkoisista keleistä! <3 Muutama otos sieltä:


Keitele näyttää parastaan. Kylmää se tosin oli.


Tikanheittohan kuuluu ehdottomasti kesään. Harvemmin vaan osuu noin mielenkiintoisesti.

tiistai 28. elokuuta 2012

Lutakko Liekeissä 2012

25.8.2012 oli kotikylilläni toisessa "kodissani" yhden päivän festivaalit. Yritin keritä mahdollisimman paljon kuvailemaan työn ja raksauksen lomassa. Tässä muutamia otoksia.




Vanhat "helvetin isot" sai somistusryhmän käsissä uuden elämän!!

Leopardikala?!

Ruokailutilan somisteet



 Tennareita myös jaloissa, ei pelkästään somisteissa!



Sitten vähän tunnelmakuvia alueelta ennen tapahtuman alkua.

Piha-anniskelu illan hämärässä

Sisko kuvailee myös

Jossain vaiheessa juttujen taso laskee. :)







 Pari sekalaista otosta:
Työvälineistöä

Työpisteeltäni oli pariinkin otteeseen erittäin hyvät näkymät Ramin Kuntopolun keikalle.

Kiljua Saatana!!!
Ja kun asialliset hommat on saatu hoidettua, alkaa sekoilu!!!!

Ravintolan vastaavan jumppatunti

Samaisen henkilön askartelutuokio

ITSEASIASSA!!!














Olavikin liittyi joukkoon tummaan toviksi!
Colat nenästä!!

FESTARIIIIT!!! Huomaa kyllä, että on kesän viimeiset. Onneks sivari vielä jaksaa!! :)

Blogin sisällön muokkaus

Päätin vähän muokata sisältöä mitä blogiin tulee. Leipomaan kun ei ole kerinnyt nyt lähiaikoina ihan mahdottoman paljon, mutta kaikkea muuta ehkä jopa bloggaamisen arvoista on tullut tehtyä. Eli tästä lähtien lisäilen blogiin askarteluita, neuleita, virkkaustöitä sekä valokuvia. Lähestulkoon siis kaikkea mahdollista mikä kuuluu jotenkin luovaan työhön. :)

torstai 2. elokuuta 2012

Blogihiljaisuus








Pahoittelut hiljaiselosta teille kaikille jotka täälä olette vierailleet. Tämä alkukevät ja (melkein jo) kulunut kesä on mennyt muuttaessa ja yrittäessä tottua uuteen asuinpaikkaan. Sen lisäksi työt (ja työ säädöt) ovat lohkaisseet niin suuren osan ajasta, ettei ole edes jauhopurkkia kerinnyt avata. Kunhan tästä elo saadaan taas raiteilleen, palaan leivinpöydän äärelle (viimeistään joulun alla) ja päivittelen taas blogiakin!