lauantai 23. helmikuuta 2013

Carillopiimää

Tosin tällä kertaa hieman tavallisuudesta poikkeavassa muodossa. Juustokakkuna tällä kertaa. 

Ystävälläni tuli täyteen tällä viikolla 20 vuotta vapaaehtoistyötä Jyväskylän elävän musiikin yhdistyksessä. Se on melkoinen saavutus nyky-yhteiskunnassa, jossa elämä pyörii vain voiton tavoittelun ja oman navan ympärillä! Tätähän piti tietenkin juhlia pienimuotoisesti. 

Kakun leipominen jäi minulle, yhden toisen ystävän kiireistä johtuen. Lyhyellä varoitusajalla tuli tilaus, mutta sitäkin innokkaammin lähdin tätä toteuttamaan. Oli nimittäin ollut alustavasti jo puhetta, että olispa siistiä voida tehdä Carillo kakku. Ystävämme on nimittäin Carillon ystävä, ihan tosissaan!! No eikun ajatukset lentämään, itsellä tulee ensimmäisenä Carillosta aina piimä mieleen. 


No piimänhän saanee hyvin juustokakuksi. Tai näin voisi ainakin luulla. En halunnut peittää piimän makua liialla sokerilla tai muillakaan mauilla. Joten piimän sekaan päätin sekoittaa ainoastaan karpalotuorejuustoa ja n. puolitoista desiä sokeria, viittä desiä piimää kohden. Ajatuksena, oli, että keitän piimästä kananmunilla saostamalla vähän vanukasmaisen massan, johon sekoitan tuorejuuston sekaan, ja muutaman hassun liivatteen. Mutta hommahan ei sitten ihan niin mennytkään. Piimää ei voi saostaa kananmunilla!!!! Miksei?! Joten liivatteilla oli mentävä!

Lisäksi olisin halunnut Carillon marmoroituna piimän joukkoon, mutta Carillo ei halunnut mitenkään hyytyä, joten piimä kerkesi hyytyä liikaa, joten näin ollen lennosta suunnitelma uusiksi, ja Carillo kiilteeksi piimän päälle. Carilloa oli jatkettu hieman karpalomehulla, ettei söisi ehkä ihan niiin paljon liivatteita. Tosin liivatetta meni kuitenkin liikaa, joten kiilteestä tuli hieman liian kova. Tämä johtuen siitä, että olen kärsimätön luonne, enkä malttanut odottaa riittävän kauan hyytymistulosta vähemmällä liivatteella! :)

Kaapista ei löytynyt pohjaksi muuta, kuin hapankorppuja! Mutta ne oli ihan kiva ratkaisu, ripaus sokeria sekaan, niin ei ole ihan niin hapanta. Pohjakin jäi vähän liian rasvattomaksi, joten mureni leikatessa ihan liikaa. 


Ylhäällä näkyykin jo kuvat koristeesta.

Koristeideoita ei sinällään ollut kellään, joten itse ainakin halusin sekaan jonkin koristeen, jossa käy ilmi juhlan syy. Tästä syystä siis "pergamentti paperi".

Alakulmassa free handina piirretty Lutakon liekki-logo
Toisen koristeen idea lähti ystävältäni. Hän tuumasi ääneen, että "olispa siistiä jos olis elintarviketulostin, niin vois printata päälle ihan vaan Carillon etiketin." Ajatus muhi päässsä yön yli, ja päätin aamulla tarttua toimeen, ja kokeilla taitojani maalaajana! Eikä tuosta loppujen lopuks ihan sysihuono tullut. Vähänhän siinä on epätarkkuutta ja huonoja linjoja ja levinneitä värejä, mutta jälleen kerran vapaalla kädellä tehdyksi ei lainkaan huono!!


Kaikista epäonnistumisista ja stipluista huolimatta, saaja oli hyvinkin tyytyväinen. Oli pitkään kuulemma jo miettinyt, voiko tällaista kakkua edes tehdä. Ja Carillo etikettimaalauksesta oltiin hyvin otettuja myös! :) Kerrankin sain palautteen välittömästi ja ole siitä erittäin kiitollinen!!



torstai 14. helmikuuta 2013

Red Velvet cupcake:t ystävänpäiväksi

Meinasin ensin ohittaa ihan kokonaan tän ystävänpäivän. En oikein perusta tästä juhlasta, mutta onhan se nyt hyvä tekosyy leipoa jotain ällösöpöä ja hempeetä! :)

Mikäpä sen sopivampaa kuin red velvet kakku, tosin kuppikakkujen muodossa. Ainoa miinus oli, ettei kaapista löytynyt etikkaa enkä viitsinyt sen takia lähteä kauppaan ajamaan, joten piti vähän soveltaa reseptiä. Laitoin sitruunamehua tilalle ja vaihdoin soodan leivinjauheeseen, mutta silti tulos ei ollut yhtä kuohkea kuin alkuperäisellä reseptillä. Mutta kyllähän noita nyt syö! :)

Päälle päätyi piimän ja karpalotuorejuuston sekoitusta, sekaan laitettu vähän pinkkiä väriä, koska vaniljakreemijauhe sai kuorrutteen epämääräisen oranssiksi.. Ei ehkä ihan paras vaihtoehto tähän tuo karpalotuorejuusto, mutta edelleen se pitää testata juustokakkuun!!!!

Koristeiksi kelpasi varastossa olevat pikkukukat ja lehdet. Saapahan sitäkin tyhjemmäksi, että voi tehdä uusia! ;)





Kuvien ongelmaksi muodostui jälleen kerran valon puute, ja keinovalo tekee inhan keltaiseksi kuvat! :(

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Obi-Wan Kenobi pommilintu

Nyt oli aika tehdä ystävän pojan synttärikakkukin. Hahmoksi valikoitui pommilintu Obi-Wanina. Täytteeksi tuli lapsiystävällinen mansikka-banaani. Banaanit on viipaleina ja mansikka moussena. Kakku on laktoositon.

Ja sitten ihan note-to-self: Älä enää IKINÄ osta ja käytä marsipaania. Se ei kestänyt yhtään kakun päällä hikoilematta. Kakku oli jääkaapissa pari tuntia jäähtymässä muita hommia tehdessä, niin johan alkoi toiselta reunalta valumaan ja nesteytymään se. Kyllä tuo kaulintamassa on miun juttu! Kestää paljon enemmän kosteutta se!

Tässä kuvassa näkyy vielä hupun tukikepit. Lintusen viereen päätyi aiemmin tekemäni Pig Trooper.

Tottahan joka Kenobilla pitää olla valomiekka vyöllään.

Tässä vielä yleiskuva koko tekeleestä. Nokan tein ontoksi, että joku sen saattaa siitä vielä syödäkin. 
Toivottavasti muksuille kakku kelpasi ja synttärisankari tunnisti toivomansa hahmon! :)

PALJON ONNEA KAAPOLLE!!!!